Kristan kesätyö Lidlissä johti hienoon uraan – ”Mahdollisuuksia löytyy kaikille”

Kesätyö Lidlissä vei Krista Hölsän mennessään. Nyt hän työskentelee Lidlin apulaismyymäläpäällikkönä Kouvolassa ja tähtää urallaan vieläkin korkeammalle.

10.01.2022 | teksti Paula Koski | kuva Kirsi-Marja Savola

Vuonna 2014 vakituinen työsuhde oli jotakin, mikä tuntui 19-vuotiaalle Krista Hölsälle vain kaukaiselta haaveelta. Tuolloin kouvolalainen Hölsä oli valmistunut ammattikoulun restaurointilinjalta, ja hänen tarkoituksenaan oli suunnata alan jatko-opintoihin kesän jälkeen. Ensin nuori nainen kuitenkin halusi kokeilla kaupan alaa kesätöiden merkeissä. 

- Olin kiinnostunut työstä ihmisten parissa myös sen vuoksi, että olen aina ollut hieman ujo. Hiljaisen yksinäisen tekemisen sijaan halusin kokeilla työtä, jossa pitää puhua uusille ihmisille, hän kertoo.

Hölsä haki kesätöitä muutamista kouvolalaisista päivittäistavaraliikkeistä, joista kaksi kutsui hänet työhaastatteluun. Hän teki vaikutuksen molemmissa haastatteluissa, ja kesätyöpaikan ovet aukesivat molemmista myymälöistä. Valinta ei ollut vaikea.

- Valitsin Lidlin, sillä olin kuullut, että siellä työ on monipuolisempaa. Ja hyvä niin, hän sanoo.

Reilun kolmen kesäkuukauden aikana Hölsä oppi työskentelemään Kouvolan Kuusankosken Lidlin kassalla sekä hyllyttämään tuotteita myymälän puolella. Kun työsopimus lähestyi elokuussa loppuaan, myymäläpäällikkö tarjosi Hölsälle vakituista työpaikkaa. Aluksi työtunteja oli 15 viikossa.

Työsuhteen vakinaistuttua Hölsän tehtävät myymälässä lisääntyivät. Hänet koulutettiin muun muassa paistopiste- ja tuoreusvuoroihin, ja kaupan ala alkoi tuntua koko ajan enemmän omalta jutulta.

- Oli kiva päästä tekemään töitä monipuolisemmin. Kun vastuuta tuli lisää, myös kiinnostus työtä kohtaan kasvoi.

Kouluttajasta päälliköksi

Työ Lidlissä vei mukanaan, ja seuraavien vuosien aikana Hölsä laajensi tehtäviään palvelukouluttajaksi. Se tarkoitti sitä, että hän vuorostaan koulutti myymälän uusia työntekijöitä.

- Pystyin ammentamaan paljon siitä, kuinka itseäni oli pari vuotta aikaisemmin koulutettu. Asiat olivat vielä tuoreessa muistissa, hän kertoo.

Hölsä kouluttautui myös Liikuttajaksi, henkilöksi, jonka tehtävänä oli järjestää oman myymälän henkilökunnalle liikunnallisia aktiviteetteja. Työtuntien määrä kasvoi tehtävien myötä.

Vuonna 2017 Hölsän ura eteni jälleen askeleen eteenpäin, kun hänelle tarjottiin vuoropäällikön paikkaa. Hän otti uudet vastuualueet sekä esimerkiksi itsenäisen vuoron vetämisen kaltaiset uudet tehtävät vastaan innolla.

Kun vuoropäällikön töistä oli tullut rutiinia, Hölsä suuntasi katseensa kohti seuraavaa tavoitetta: apulaismyymäläpäällikön pestiä. Kouvolassa on kolme Lidl-myymälää, ja sopivan työpaikan aukeaminen otti aikansa. Lopulta paikka tuli hakuun Kellomäen myymälään. Hölsä haki ja sai paikan, ja on nyt työskennellyt apulaismyymäläpäällikkönä muutaman kuukauden ajan.

Tällä hetkellä Hölsän työpäivät koostuvat itsensä sekä osaamisen kehittämisestä ja uuden opettelusta. Uusiin työtehtäviin kuuluu muun muassa työvuorolistojen laatiminen.

- Halusin lisää vastuuta, jota olen uuden työnkuvani myötä saanut. Toimimme toisen apulaismyymäläpäällikön kanssa myymäläpäällikön oikeana ja vasempana kätenä. Minun tulee myös tietää myymälän kaikista ajankohtaisista asioista ja muutoksista, hän kuvailee.

"Haluan, että myymälä pärjää hyvin”

Seitsemältä Lidl-vuodelta Hölsä kertoo saaneensa juuri sitä, mitä lähti kaupan alalta hakemaan: monipuolisia tehtäviä, etenemismahdollisuuksia sekä rohkeutta.

- Rohkeus on auttanut minua hirveästi myös muussa elämässäni, hän sanoo.

Erityisesti Hölsä kiittelee myymälöiden loistavaa työilmapiiriä, avointa keskustelukulttuuria sekä samanhenkisistä, nopeatempoisesta työstä nauttivista ihmisistä koostuvaa työporukkaa.

- Töihin ei ole koskaan tarvinnut tulla hampaita kiristellen, ja pomoille on aina pystynyt puhumaan mahdollisista huolista tai murheista, hän kuvailee.

Hölsä nimeää ehdottomaksi vahvuudekseen voimakkaan kiinnostuksen sekä uteliaisuuden uusia asioita kohtaan. Sitä hän onkin pystynyt hyödyntämään Lidl-urallaan aina alusta saakka.

- Uusissa tilanteissa haluan oppia, kuinka asiat tehdään, ja minkä vuoksi. Haluan, että myymälämme pärjää hyvin, eikä minulle ole aivan sama, miten sillä menee. Se on kaikkien eduksi, hän sanoo.

Hölsä suosittelee Lidliä kesätyöpaikkana juuri hyvien uramahdollisuuksien vuoksi. Myös hän itse haluaa jatkaa urakehitystään myymäläpäälliköksi asti sitten, kun aika on siihen kypsä.

- Mahdollisuuksia löytyy kaikille tekijöille, joilla on halua sekä kiinnostusta tehdä kehityksen eteen töitä, hän rohkaisee.

Yllätä vahvuuksillasi ja tule meille kesätöihin! Lidlin kesätyöhaku on auki 10.1.-31.1.2022. Tarjoamme yli tuhat kesätyöpaikkaa. Lue lisää täältä.