Näin syntyy täydellinen berliininmunkki

Berliininmunkit, munkkirinkelit, lihapiirakat ja muut tutut Lidlin paistopisteherkut valmistaa Jokioisten Leivän leipomo.

08.11.2021 | teksti Elina Teerijoki | kuva Suvi Elo

Perheyritystä pyörittävät isä ja poika, Seppo ja Mikko Virtanen tietävät, miten berliininmunkkiin saadaan täydellinen kuorrutus ja hillomunkkiin tarpeeksi hilloa.

Leivonnaisia Virtasen suvun voimin

Seppo Virtanen perusti Jokioisten Leivän vuonna 1984. Oma leipomo oli hänelle lapsuuden haave, ja omat vanhemmatkin työskentelivät alalla.

Nyt Virtanen pyörittää leipomoa toimitusjohtajana yhdessä poikansa, leipomopäällikkö Mikko Virtasen kanssa. Leipomo tuottaa päivittäin noin 80 000 yksikköä erilaisia leipomotuotteita sekä omalla tuotemerkillään että private label -tuotteita eri yrityksille.

Mikko-poika on tehnyt lähes koko työuransa Jokioisten Leipomossa. Vauvana hän nukkui joskus leipomossa leipälaatikossa.

”Silloin ei ollut vielä niin tarkkaa elintarviketurvallisuuden kanssa”, Seppo-isä muistelee.

Isän ja pojan lisäksi Jokioisten Leivässä työskentelee monta muutakin Virtasten sukuun kuuluvaa.

Täydellisen vaaleanpunaisen munkin takana vuosien työ

Rasvapaistotuotteet, kuten berliininmunkit, ovat leipomon kärkituotteita.

Täydellisen berliininmunkin valmistuksessa on omat niksinsä. Munkkitaikina valmistetaan pienissä, 150 kilogramman erissä, mikä varmistaa tuotteiden tasalaatuisuutta.

Munkit kuorrutetaan käsityönä, jolloin lopputulos on koneellista kuorruttamista siistimpi. Kuorrutuksen pinta ehtii jähmettyä minuutin matkalla kuorruttajalta pakkaajalle, ja munkit pakastetaan heti sen jälkeen. Koostumuksen kanssa on tehty paljon töitä, jotta kuorrute pysyisi kauniina ja herkullisena asiakkaalle saakka.

Paistopistetuotteet matkaavat kauppoihin pakastekuljetuksena, ja ne sulatetaan paistopisteissä.

”Tuore pakastemunkki on vähän pehmeä ja rasvainen, mutta pinnan rapeus syntyy pakastuksen ja sulatuksen aikana”, Seppo Virtanen kertoo.

Maltillista tuotekehitystä ja satsausta vastuullisuutteen

Jokioisten Leipomon tuotekehityksessä mennään resepti edellä, eli perinteisestä hyväksi havaitusta pidetään kiinni ja sitä parannetaan, jos voidaan. Näin esimerkiksi hillomunkkien hillon määrää on saatu lisättyä.

Leipomo on satsannut työ- ja elintarviketurvallisuuteen sekä ympäristökysymyksiin. Työprosessit on arvioitu uudelleen: esimerkiksi paistopeltikuljetuksia on korvattu kuljetushihnoilla. Jätteen määrä on vähentynyt ja raaka-aineiden käyttö tehostunut.

”Vastuullisuus ekologisissa ja tuoteturvallisuuskysymyksissä tukevat toinen toistaan”, Mikko Virtanen sanoo.

Jatkuvasti lisää ekologisia valintoja

Jokioisten Leipä pyrkii huomioimaan ympäristön kaikessa toiminnassaan. Leipomon katolla on oma aurinkovoimala ja parhaina päivinä aurinkopaneelit tuottavat jopa 20 prosenttia leipomotoiminnan tarvitsemasta sähköstä.

Lisäksi osa jakeluautoista kulkee biokaasulla, ja kaluston eri kokoisista autoista voi valita sopivan kuhunkin kuljetukseen.

Kaikki mahdolliset raaka-aineet tuodaan lähialueilta. Paistorasvan palmuöljy korvataan pian kokonaan kotimaisella rypsillä. Joskus on kuitenkin joustettava: lihapiirakan täytteen riisiä ei Suomessa kasva, mutta perinteisen suosikkituotteen reseptiin ei ole haluttu koskea. Lidlissä myytävistä klassikkotuotteista rinkilämunkit ja vadelmahillomunkit ovat raaka-aineiltaan vegaanisia, mitä moni ei välttämättä tiedä.

Vinkki!

Paistopistetuotteita voi tuunata kotona vielä paremmiksi. Pursota vaikkapa synttärisankarin nimi berliininmunkin päälle suklaakuorrutteella. Munkkirinkeli taas jalostuu entisestään, kun sen halkaisee ja täyttää kermavaahdolla. Jos lihapiirakan pinta on pehmennyt, se saa uutta rapsakkuutta grillissä.